Asunto-osakeyhtiöiden osakkaiden täytyy ansaita tuhlatut rahat nettotuloina.

Kuinka virkistävää on kuulla, kun aamu-uutisissa asiantuntija tähdentää sitä, että osakas vastaa yhtiön menoista omista tuloistaan.

Osakas on avoin kukkaro. Sitä eivät usein hallitse yhtiön etua ajavat asiantuntijat vaan voittoa tavoittelevat isännöintifirmat ja “me vain asutaan täällä” hallitukset. Osakas seuraa avuttomana, kuinka rahaa valuu harrastamisen kaltaisesti toimivien yhtiön edustajien sormien välistä.

Hallituksen jäsenet ja osakkaat pidetään sopivasti tietämättöminä ja pääsy päätöksiä tekevien aineistoon ei ole usein saatavilla. Tarjouskilpailut, tarjouksia tekevien firmojen taustat ja sidokset, sopimukset ja niiden perusteet jäävät hallituksen jäsenten ja usein myös hallituksen puheenjohtajan joko saavuttamattomiin tai ainakin ymmärryksen ulkopuolelle. Kuvitelma, että ulkopuoliset yritykset valvovat ja pitävät yhtiön edusta huolen, on naiivi mutta lohduttava.

Remontteihin lähdetään innostuneena. On hienoa, kun pääsee ammattilaisten kanssa neuvottelupöytään. Erityisesti hallituksen puheenjohtajaa kuunnellaan ja “arvostetaan” – hän on yhtiön kukkaron vartija. Usein, jos puheenjohtajalla tai hallituksen jäsenillä ei ole itsetuntoa, kysymyksiä on ikävä esittää, tai niihin vastata, kun ei ymmärrä. Oma asema tuntuu hauraalta ja sitä suojellaan niillä keinoilla, mitä kenelläkin on: ylimielisyydellä, mykkyydellä tai aggressiolla.

Koulutus olisi paikallaan.

Itselleni oli erittäin tärkeää, että pääsin Kuluttajaliiton asuntoasioihin perehtyneen juristin pitämälle kurssille, joka oli suunnattu hallituksen jäsenille, as.osakkaiden yhdistykseen, joka silloin ajoi asioita laajalla näkökulmalla esimerkiksi lakeihin ja niiden jättämiin rakoihin huomiota kiinnittämällä, Kiinteistöliiton pitämiin kursseihin ja rakennusalan tapahtumiin, koulutuksiin ja messuille. Alan aakkosisto ja käytännöt oli opittu jo Rakennustekniikan opistossa sekä arkkitehti- että insinööritoimistoissa rakennuspiirtäjänä toimiessa.

Vielä tärkeämpää ihmisille ylipäätään olisi ottaa vastuuta omista teoistaan.

Jos jokainen harrastaisi terveellistä itsereflektointia ja miettisi, mihin osallistuu ja miten, maailma olisi paremmalla tolalla. Luin kirjan nimeltä Itse Jumalat jo kauan sitten. Siinä jokainen ihminen joutui vastuuseen jokaisesta teosta, jonka oli tehnyt. “Minä tein, mitä määrättiin”, sanoi vaikkapa sotilas. Se, joka määräsi, on vastuussa siitä, mitä määräsi, sinä olet vastuussa teoistasi.

Oman moraalin ja oikeudenmukaisuuden käsityksen säilyttäminen on vaikeaa. Tilanteet rakentuvat usein umpikujamaisiksi.

Rintamalle kelpaamattomia ikämiehiä kootaan tuhoamaan kyliä sodan aikana. Kyläkäiset kootaan teloitusjoukkojen eteen. Sille, joka ei tekoon pystynyt, jäi vain mahdollisuus astua teloitettavien joukkoon. Tämäkin mahdollisuus suljettiin syyllistämällä tappamaan kykenemätön perustelulla, että näin hän sälyttää jokaiselle mahdottomalta tuntuvan tehtävän toisten kannettavaksi.

Nyt, kun taivastellaan hintojen nousuja, maailman tilannetta, inflaatiota, korkojen nousua, olisi ehkä hyvä kääntää katse peiliin. Sen sijaan, että käytetään kaoottista tilanne hyväksi nopeasti hintoja korottamalla, voisi vetää henkeä ja hetken harkita. Isännöitsijäliitto, Kiinteistöliitto, Hallitus, kunnat ja kaupungit, ruokakaupat.. kuka tahansa voisi sen alimmaisen maksajan sijasta tutkia rakenteita, omia käytäntöjään, ahneutta, voittojen keräilyä, ikuista kulutuksen nousun havittelemista ja tarjota vaihtoehtoja.

Helsinki on raaka kaupunki ja vallanhimoisten ihmisten hallitsema. Kaupungista halutaan fasadi maailmalle. Yksi asiaa pohtiva tuumi jossain haastattelussa muka myötätuntoisella äänellä, että vähempituloisten pitää muuttaa kauemmaksi. Entä, jos Helsinki on koti. Täälläkin synnytään ja pysytään.

Puhe lisää pelkoa, pelko antaa tilaisuuden hallita “kansaa” ja avaa portin tilanteen ja olosuhteiden hyväksikäytölle. Ajetaan ihmiset tilanteeseen, jossa voimat katoavat, epätoivo ja stressi lamaannuttaa eikä maksajien piirissä synny yhteisyyttä, jonka avulla voisi nousta vastarintaan.

Ajat ovat oudot. Muutos on pakollinen. Mutta sen ei tarvitse olla ihmisen kannalta huono.

Arvojen muuttumisen kautta elämään voisi tulla mielekkyyttä, vähän nöyryyttä ja yhteisyyttä.

About the author